Miksi/Miten

Viimeksi TOKO koulutuksessa puhelimme miksi koulutamme.
Mielipiteitä, jopa pienessä porukassamme, oli monia. Yksi mietti, että mitä koira saa tästä. Pohjana esim. Agilityssä koira innostuu hyppimisestä. Toinen puhui innostuksestaan kilpailemiseen ja kilpailuita varten. Hän kilpaileekin monessa lajissa ja varsin menestyksekkäästi. Eräs taas kouluttaa tekniikalla ja on innostunut näistä tekniikoista. Meitä siis on monia ja jokainen omilla ajatuksillaan sekä toiveillaan.

Koulutuksestahan on hyötyä kotioloissakin, kunhan huomaa siirtää oppeja kentältä ne myös kotiin
Meillä isäntä aina pyytää, jos Sulonkin voisi viedä TOKO.n, kun aina sen jälkeen koiramme ovat kuulemma alkaneet kuunnella No Sulo saa olla Sulo lopun elämäänsä ja herralla on ihan oma paikkansa perheessämme. Mutta on hienoa, että muutkin huomaavat sen eron, joka tapahtuu.
Ami on aina kaivannut tekemistä. Vilkkaudessa on hyötynsä ja haittansa. Välillä taas on suruissaan, kun Ami ei taas “lepää” muuta kuin kotona. Aina matkat ym. on koira valmiudessa. Sekä minun mielestäni aktiivisuus nostaa myös yleistä tempperamenttia. Näin ollen monien mutkien kautta Amikin herkistyi muille nartuille.

Väinö nuorimpana on kovasti makupalojen ja temppuiluiden perään. Väinö on taas luonteeltaan paljon herkempi, kuin edelliseni. On hienoa, kun joutuu toimimaan aivan eri tavalla kuin ennen.  Mutta taas Väinö on valtavan nopea oppimaan eri asioita. Mikä innostaa itseäni valtavasti.

Itse olen aina haluunut viihtyä ja viettää hyvää aikaa koirieni kanssa. Rotuna leonberg ei ole mielestäni tarkoitettu vakavaan ja intensiiviseen kouluttamiseen ja kilpailuun. Mutta tämä rotu antaa valtavasti mahdollisuuksia. En haluaisi, että jokainen koirani olisi Amin luontoinen, vaikka itse palvon tätä yksilöä   VEPE.ssä Amihan alkuun vaan hutiloi ja hyvä, kun edes pysyi pinnalla… Ja mitä pääsimme kuitenkin AVO luokkaan. Kilpailut on minulle haaste oman jännittämisen ohella toimia yhdessä siinä tilanteessa. Tunne kilpailuiden jälkeen on aina magee. Amin kanssa jatkoimme, kun se palo silmissä rantaan mennessä on niin huikea. Tuloksia tulee, jos on tullakseen.
harjoitus porukkamme on upea ja en voi kylliksi kiittää mitä iloa tämä keskiviikkoinen treffaaminen on tuonut. Yhteishenki ja ilo, jota jaamme on uskomaton. Kilpailuissa jouduin taas pettymään liialliseen ihmisten kilpailuviettiin… Luulin tämän lajin olevan rennoin mitä tiedän. Mutta tulokset ja kilpailut ovat tuskainen päämäärä monelle.
Mutta keskiviikoinen rantatuokio säilyttää arvonsa.

Nykyaika on tuonut valtavasti erilaisia tapoja kouluttaa. Minä toimin edelleen maalaisjärjellä ja koiran mukaan. Ja haluan edelleen nauttia harrastamisesta, en vain tulosten toivossa tai muille näyttämisen takia. Juuri kuulin, kun yksi ihmeteli, että ollessaan kurssilla oli opetettu, ettei ei sanaa saa käyttää….
No meillä käytetään ja välillä aika aktiivisesti. Eipä nuo siitä sanasta sen sukkelammaksi muutu

Ihmiset valittavat, kun näyttelyissä on huono tunnelma. No miettikääpä, kun sama määrä olisi esim. TOKO kentän reunalla… Sama rutina siellä kuuluisi, kun kuuluu jo nyt.
Siis pohjana vaan vuodatukselleni: Muistakaa välillä sitä iloa, kun ensimmäinen koira tuli taloon! Ei tainnut olla päteminen ja kilpailut/tulokset mielessä…

Ja tämä on siis vain minun pienen pääni sisällä olevaa ajatus tulvaa. Eikä kenellekkään henkilökohtaisesti
Nähdään treeneissä, kokeissa, näyttelyissä siis HARRASTUKSEN PARISSA!