Niinpä se aamu valkeni… Aamulla katsoin, kun auton ikkuna oli jäässä ja ajattelin, että oikeesti; oon lähdössä uittaan koiraa!!!!
Mutta matkahan vaan. Ami oli ilmoitettu mukaan, kun joukkueet ei tulleet täyteen ja ajattelinkin Amin uivan jo verkkaisesti.
Paikalla otin yhden veneestä hypyn, kun neito ei sitä vielä tänä kesänä ole tehnyt. Mutta eipä siinä meillä ongelmia ole. Ami oli joukkueessa Lutraleot, jonka ajattelimme olevan hitaampien joukkue. Mutta Misty näytti heti alkuunsa, että nuo puheet saa loppua ja veti koko kisojen pohja-ajan leoille reilu 54 sekkaa
Ami oli vuorona toisena ja pimu tulikin, kuin mikäkin. Amikin päätti että puheet vanhenemisesta saa lopettaa, aika reilu 59 sekkaa.
Ihana Ami, olinpa ylpeä. Kolmantena meillä ui Sulanderin Mian sijoitustyttö Anna. Anna pomppasi hienosti paatista uiden nautiskellen huomiosta sekä ihanan viileästä vedestä , aika reilu 1.15
Tässä loppukiihdytys Annalta

Tässä Amin joukkue

Sitten oma poseeraus kaljulta neidolta. Kotiin lähtiessä Ami olikin väsynyt, joten vahvistui, että päätös oli oikea viime vuonna. Siis lopettaa kisaaminen. Kiitos kaikille mukana olleille oikeinkin mukavasta päivästä!! Myös Lutraleoille Justukselle, Pumballe ja Capolle!!!

Sitten vielä Väinö uutisia
harmiksemme Helsingin reissun jälkeen ontuminen pahentui ja matka kuviin siis kävi. “Onneksemme” kyseessä etujalassa oli panosteiittia, joka menee levolla (joka on kovin helppo toteuttaa…) sekä särkylääkkeillä. Väinön mielestä hänessä ei ole enää mitään vikaa….
Ensi viikonloppuna onkin MH-koulutusta, jota mielenkiinnolla odotan. Sulolta myös suukkoja kaikille, että hyvin pyyhkii
Lopuksi vielä kuva talomme ylimmistä ystävyksistä… edelleen…

Ja nyt oikeesti lopuksi… Kun meillä on nyt muutamaan otteeseen käynyt kaunis kultsutyttö Roosa kyläilemässä

Kylläpä ui hienon ajan Ami! Onnea!
Kaikki mahdolliset Sulon suukot vastaanotettu.
Paljon paranemishaleja Väinölle!!